Toimitusjohtajan katsaus

​Asiakaslähtöinen strategiamme on alkanut tuottaa tuloksia


Vuosi 2010 oli Vaisalalle käännekohta uuden markkinalähtöisen strategian toteuttamisessa.  Loppuvuosi osoitti, että pitkäjänteiset panostuksemme ovat alkaneet tuottaa tuloksia.

Käännekohta näkyi selkeimmin teollisuuspuolen Controlled Environment -liiketoiminta-alueen tuloksessa ja erityisesti Life Science and High Technology  liiketoiminnassa, joka ylsi hyviin kasvulukuihin Veriteq-yrityskaupan siivittämänä.

Myös tuotekehitykseen ja palveluihin suunnatut panostukset näkyivät vuoden tuloksessa. Julkistimme ennätysmäärän uusia tuotteita ja palvelujen liikevaihto kasvoi noin 20 prosenttia.

Vaisala-konsernin orgaaninen liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla, mikä johtui lähinnä siitä, että Meteorology- ja Weather Critical Operations -liiketoimintojen liikevaihdot jäivät odotuksista. Tämän lisäksi konsernin tulosta rasittivat alhaiset katteet ja kohonneet kustannukset. Käynnistimme tehostamisohjelma parantamaan kannattavuutta ja kilpailukykyä. Säästötoimiin sisältyi myös henkilöstön vähennyksiä, joiden YT-neuvottelut päättyivät kesäkuussa.

Komponenttipula vaikutti Vaisalan ja alihankkijoiden toimituskyvykkyyteen vuoden 2010 aikana. Lisäsimme yhteistyötä tärkeimpien alihankkijoidemme kanssa ja ratkoimme yhdessä materiaalin saantiongelmia. Saimme hyvin kurottua kiinni toimitusjättämää loppuvuoden aikana, mutta tästä huolimatta jonkin verran toimituksia siirtyi vuoden 2011 puolelle.

Vuoden viimeinen neljännes on tyypillisesti Vaisalan liikevaihdon kannalta merkittävin. Vuosi 2010 ei tehnyt tähän poikkeusta, ja neljännen vuosineljänneksen myynti ja saadut tilaukset olivat ennätyksellisen korkeat. Vahva tilauskanta antaa meille hyvät lähtökohdat yhtiömme 75. toimintavuodelle.

Kiitän koko Vaisalan henkilökuntaa erinomaisesta työpanoksesta.  Haluan esittää kiitokseni myös asiakkaille ja kumppaneille hyvästä yhteistyöstä vuonna 2010.

KF-signature_web.jpg
Kjell Forsén
Toimitusjohtaja