Vaisala työnantajana

"Arvostan Vaisalan panostusta työntekijöidensä hyvinvointiin. Nauttimamme luottamus ja vapaus ovat myös suuri ansio asioita, joka tekee jotka tekevät työnteosta mukavampaa ja tehokkaampaa"  Henkilöstötutkimus kysely 2010

Vaisala on menestynyt kansainvälinen yritys, joka on erikoistunut sään, ympäristön ja teollisuuden mittauksiin. Vaisala on alansa markkinajohtaja. Tavoitteenamme on työympäristö, jossa kannustetaan innovatiivisuuteen ja pitkän aikavälin urakehitykseen. Vaisalassa työskentelet motivoituneiden ammattilaisten kanssa yrityksessä, joka kantaa vastuunsa niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin.

Merkityksellistä työtä huipputeknologian parissa

Tuotamme ratkaisuja, joilla parannetaan jokapäiväistä elämänlaatua. Tuotteemme parantavat esimerkiksi teiden ja lentokenttien turvallisuutta. Mittalaitteidemme avulla voidaan myös vähentää eri teollisuudenalojen energiankulutusta ja päästöjä. Meteorologisten tietojen pohjalta saadaan uutta tietoa ilmastonmuutoksesta.

Tee työtä markkinajohtajalle

Vaisala on menestyvä yritys, jonka kasvu luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia henkilökunnalle. Meillä on toimistoja eri puolilla maailmaa, ja etsimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia maailmanlaajuisilta markkinoilta.

Rento ja reilu työilmapiiri

Innokkaat työntekijämme nauttivat työstään. Säilyttääksemme energisoivan työilmapiirin tutkimme henkilökunnan hyvinvointia jatkuvasti ja panostamme terveeseen ja tukevaan työympäristöön.

"Vaisala on sitoutunut tuottamaan laadukkaita tuotteita ja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin innovatiivisesti. Opin koko ajan uutta ja tunnen tekeväni merkityksellistä työtä."  Henkilöstötutkimus 2010