Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys. Toimintamme ja kehittämämme teknologiat vaikuttavat ihmisten päivittäiseen elämään eri puolilla maailmaa. 75-vuotisen kokemuksensa avulla Vaisala mahdollistaa paremman elämänlaadun tarjoamalla kattavan innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian ja valittujen säästä riippuvaisten toimialojen sekä teollisuuden mittaustarpeisiin.
Vastuullinen yritystoiminta on meille ensisijaisen tärkeää, mikä näkyy selkeästi toimintaamme ohjaavissa arvoissa. Haluamme olla läpinäkyviä ja viestiä avoimesti toimintamme taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista.
Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa ja yhtiön palveluksessa on noin 1400 ammattilaista ympäri maailmaa. Yhtiöllä on toimipisteitä Suomen lisäksi Pohjois-Amerikassa, Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Intiassa, Kiinassa, Ruotsissa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, Malesiassa, Etelä-Koreassa, Japanissa ja Australiassa.
Vaisalan A-sarjan osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki-arvopaperipörssissä.
Vuonna 2011 konsernin liikevaihto oli noin 277 miljoonaa euroa. Viennin osuus liikevaihdosta oli 98 prosenttia.