Satamat

Ympäristö ja vallitsevat sääolot asettavat satamille ainutlaatuisia haasteita. Nopeasti muuttuvat, toisinaan hyvin paikalliset sää- ja meriolot vaikuttavat jatkuvasti satamien toimintaan ja turvallisuuteen. Laivat esimerkiksi eivät useinkaan pysty lähestymään satamaa äärimmäisissä sääoloissa, kun taas helikopteritoimintaa haittaavat kova tuuli, heikko näkyvyys ja huono valaistus. Hankala sää vaikuttaa myös lastin käsittelyyn, alusten ankkurointiin, luotsaamiseen, hinaukseen ja ruoppaukseen.

Turvallisuuden lisäksi aikataulussa pysyminen missä tahansa olosuhteissa on ensiarvoisen tärkeää. Erilaiset sää- ja meritekijät, kuten tuuli, sumu, sade, vedenpinnan taso, aallot ja virtaukset, vaikuttavat suoraan toimintaan. Tarkasti havaitut, analysoidut ja ilmoitetut tiedot paikallisista sää- ja merioloista auttavat satamien käyttäjiä tekemään oikeita päätöksiä oikeaan aikaan. Käytettävissä olevien säätietojen hyödyntäminen kaikissa kriittisissä toimissa edistää turvallisuutta ja tehokkuutta.

Tiettyjä meteorologisia, hydrologisia ja merisäähavainnointiin liittyviä parametreja mittaava järjestelmä takaa onnistuneen ja keskeytyksettömän toiminnan. Vaisala-merisäähavaintojärjestelmät on helppo integroida sataman hallintajärjestelmiin, terminaalin ohjausjärjestelmiin ja alusliikennepalveluihin liiketoiminnan ennustettavuuden ja suoristuskyvyn parantamiseksi.

Vaisalan tuotteita ja palveluja käytetään yli 120 maassa. Vaisala on monien merenkulkujärjestöjen ja järjestelmäintegroijien valitsema sääratkaisu. Valikoimamme kattaa tuotteet navigointilaitteiden hydrometeorologisista antureista ja satamien VTS-järjestelmien automaattisista sääasemista rannikkovalvontajärjestelmien verkkosääratkaisuihin. Vaisalalla on laaja valikoima automaattisia sääasemia, jotka hyödyntävät antureita, telemetriaa, verkkotiedonkeruujärjestelmiä, hallinta- ja visualisointiohjelmistoja sekä asennus- ja kunnossapitopalveluita.

Laajassa tuotevalikoimassa on paljon laadukkaita valvontalaitteita:

 

 Asiakirjat