Keskitymme energiatehokkuuteen
Kehittäessämme Vantaan tuotantolaitosta on energiatehokkuus epäilemättä päätavoitteemme. Koska Vaisala osallistuu Teknologiateollisuus ry:n energiatehokkuuden parantamisohjelmaan, on ohjelman aikataulun noudattaminen tärkeää. Olemme sitoutuneet parantamaan energiatehokkuuttamme 9 prosentilla, eli 1287 MWh vuoteen 2016 mennessä, verrattuna vuoteen 2005.
Sen jälkeen kun sopimus oli allekirjoitettu ja energiatarkastukset tehty, Vaisalalle luotiin vuonna 2008 toimintasuunnitelma energian säästämiseksi. Suunnitelma toteutui sekä vuonna 2009 että 2010, jolloin olimme jo saavuttaneet huomattavia parannuksia. Vuoden 2010 lopussa valmistunut uusi energiatehokas pääkonttori vaikuttaa vastaisuudessakin paljon koko toimipaikan energiakulutukseen. Vaikka kokonaisenergiankulutus nousee, kulutus per henkilö ja per keskimääräinen kuutiometri laskee huomattavasti.
Energian ja veden kulutus Vantaan pääkonttorissa
Pääkonttorin sähkönkulutus oli 10,10 GWh (konserni: 12,35 GWh), eli 3,8 prosenttia suurempi kuin vuonna 2010. Pääkonttorin sääkorjattu kaukolämmön kulutus oli yhteensä 5,19 GWh. Sähkön ja lämmön käyttö optimoitiin vuonna 2008 energiatehokkuuden parannusohjelman mukaisesti. Pääkonttorin sähkön toimittaa Vantaan Energia. Se on paikallinen energiayritys, joka tuottaa sähköä pääasiassa ydinenergiasta, vesisähköenergiasta, hiililauhteesta ja tuulienergiasta. Vaisalan toiminnoissa ei käytetä polttoaineita.
Pääkonttorin vedenkulutus oli vuonna 2011 noin 26.200 m3 (konserni: 27.100 m3), eli laskua konsernin kulutukselle oli noin 2 % edellisvuodesta. Kaikki Vaisalan käyttämä vesi tulee kunnallisesta vesiverkosta.
Tehokas henkilöstöviestintä yhdessä puhtaaseen teknologiaan ja energiaa säästäviin tuotteisiin sijoittamisen kanssa voi vähentää energian kulutusta Vaisalan kaltaisessa yrityksessä. Useat meneillään olevat aloitteet tukevat näitä pyrkimyksiä.