Vastuu henkilöstöstä


Vaisalan menestyksen perustana on motivoitunut ja korkeasti koulutettu henkilöstö. Luovien ja pätevien ammattilaisten pitäminen yrityksessä ei ole itsestään selvää, ja haluamme, että Vaisalan jokainen työntekijä tuntee itsensä arvostetuksi ja kunnioitetuksi. Vaikka työntekijämme pysyvät yrityksessämme keskimäärin yli kymmenen vuotta, emme pidä sitä itsestään selvänä, vaan tavoitteenamme on tarjota heille mahdollisimman motivoiva ura Vaisalassa. Koska Vaisala on ollut tällä tavoin sitoutunut jo pitkään, meillä on erittäin ammattitaitoinen henkilöstö, joka on omistautunut parhaan teknologian sekä pitkäaikaisten asiakassuhteiden kehittämiseen.  

Vaisalan henkilöstöfilosofia perustuu arvoihin ja ihmisiin. Me sijoitamme vahvasti henkilöstön koulutukseen ja kehittämiseen ja haluamme että meidät tunnustetaan yrityksenä, jossa on hienoa työskennellä.