Henkilöstöedut

 

Vaisalan tavoitteena on auttaa työntekijöitään saavuttamaan täyden potentiaalinsa. Tämän päämäärän kanssa johdonmukaisena pyrkimyksenämme on vaalia tervettä ja reilua työympäristöä. Asiaan kuuluu myös reilun ja tasapuolisen korvauksen maksaminen henkilöstölle kollektiivisten ja yksilöllisten sopimusten pohjalta kunkin työn vaatimustason sekä henkilökohtaisen suoriutumisen perusteella. Lisäksi koko henkilöstö kuuluu bonusjärjestelmään, joka edistää myynnin ja voiton kasvua. Henkilöstöedut ovat paikallisten sääntelyjen mukaisia ja niissä on siten eroja. Vaisala ei kuitenkaan erottele vakituisia ja määräaikaisia työntekijöitä henkilöstöetujen osalta.

Uskomme kuitenkin, että rakentavan ja motivoivan työympäristön luomiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan muutakin kuin reilua rahallista palkitsemista. Tarjoamme työntekijöillemme monia muitakin etuja, joilla pyritään ylläpitämään henkilöstön terveyttä ja motivaatiota. Vaisala esimerkiksi kustantaa kaikkien työntekijöidensä terveydenhoidon ja vakuutukset mm. työmatkojen ja Vaisalan oman urheilutoiminnan osalta. Vantaan toimipisteessä työntekijät voivat lisäksi saada liikuntaseteleitä erilaisia urheiluharrastuksia varten. Vaisala kattaa liikuntaseteleiden kustannuksista puolet. Vantaan pääkonttorissa työntekijöillä on käytettävissään kuntosali sekä suihku- ja pukeutumistilat työmatkansa pyörällä taittavien tueksi. Yhtiö tukee rahallisesti lounasruokailua henkilöstöravintolassa ja kustantaa kahvinjuonnin työpaikalla.

Tuemme myös työntekijöidemme koulutusta ja elinikäistä oppimista tarjoamalla henkilöstölle keinoja osaamisensa kehittämiseen. Tämä toteutetaan kustantamalla henkilöstön korkeakoulutusta, kuten Bachelor’s- tai Master’s-tutkintoja, kielikursseja, osaamisen kehittämiskursseja tai yrityksen sisäistä koulutusta.

Useimmissa yhtiön toimipaikoissa on järjestetty kampanjoita, joilla lisätään tietoisuutta esim. tupakoinnin haitoista, ja henkilöstöä on koulutettu terveysasioissa kuten työpaikan ergonomiassa. Lisäksi KELA myöntää Vaisalan tuotantotyöntekijöiden osallistumisen ASLAK-kuntoutusohjelmaan, edellyttäen että työntekijät täyttävät ohjelman ehdot. Tämän kuntoutusjakson tavoitteena on tukea terveyttä ja työkykyä ja pidentää työelämässä pysymistä, ja sen kohteena ovat työntekijät, joille fyysinen työ aiheuttaa tavallista suurempia terveysvaikutuksia. Ohjelma koostuu neljästä viikon mittaisesta jaksosta, joiden järjestämisestä vastaa ammattimainen kuntoutuskeskus.