Vaisalassa uskotaan maailmaan, jossa ympäristöhavainnot parantavat päivittäistä elämää. Ympäristömittausalan globaalina johtajana ja yhteiskunnan aktiivisena jäsenenä Vaisalalla on velvollisuus toimia hyvän yrityskansalaisen tavoin.
Vaisala voi antaa tuotteitaan lahjoituksena hyväntekeväisyyteen sekä rahoitusta tai palveluja voittoa tavoittelemattomille organisaatioille oman yhteisöllisen Community Outreach Program -tukiohjelmansa kautta. Ohjelman tavoitteena on tukea organisaatioita ja hankkeita, jotka edistävät ympäristötietoutta tai tieteellistä koulutusta. Kaikkien tukiohjelman hankkeiden tulisi noudattaa Vaisalan arvoja ja koskettaa jollain tapaa Vaisalan toimintaa ympäristöasioissa, esimerkiksi ilmasto-, sää-, ympäristömittaus- tai ympäristötieteellisissä asioissa.
Vaisala lahjoitti vuonna 2011 maailmanlaajuisesti yhteensä 414 000 euroa. Tämän lisäksi, Vaisalan yhtiökokous päätti toisena vuonna peräkkäin ylimääräisestä, 250 000 euron lahjoituksesta suomalaisille yliopistoille. Lahjoitus jakaantui viidelle yliopistolle.
Tavoitteenamme on keskittää lahjoituksemme ja saada ne vastaamaan yhteisöllisen tukiohjelmamme menettelytapoja. Vaisala ei lahjoita varoja poliittisille puolueille, poliittisiin päämääriin eikä poliittisiin kampanjoihin.
Tuen kohdistamisalueet
Tukiohjelmansa puitteissa Vaisala voi lahjoittaa hyväntekeväisyysmielessä tuotteita, rahoitusta tai palveluita voittoa tavoittelemattomille järjestöille. Tässä toiminnassa päähuomio kiinnittyy seuraaviin alueisiin:
Tieteellinen koulutus
Opiskelijat ja heidän opettajansa asiayhteyksissä, joissa edistetään luonnontieteitä, innovaatiota ja ympäristötietoutta. Yliopistot, tiedemiehet ja tutkijat, jotka auttavat lisäämään ympäristöhavaintojen ja niiden seuraamusten ymmärrystä. Palkan muodossa maksettavat stipendit eivät sisälly tämän ohjelman vaikutusalueeseen.
Voittoa tavoittelemattomat järjestöt, jotka työskentelevät ympäristötuhojen estämiseksi ja korjaamiseksi
Voittoa tavoittelemattomat järjestöt, jotka suojelevat ihmisiä ja aineellisia resursseja etenkin ympäristövaarojen ennaltaehkäisemisen yhteydessä. Puolueettomat ja neutraalit humanitaariset järjestöt, jotka tarjoavat suojaa ja apua luonnonkatastrofeista kärsimään joutuneille.