Konsernin toimitusjohtaja

Vaisala Oyj:n toimitusjohtajan nimittää yhtiön hallitus. Toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa yhtiön toimintaa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti sekä informoida hallitusta yhtiön liiketoiminnan ja taloudellisen tilanteen kehityksestä. Hän vastaa myös yhtiön hallinnon järjestämisestä.

Pysyvän sisäpiirin osake- ja optio-omistukset

Toimitusjohtaja
Kjell Forsén, s. 1958, TkL


Kotipaikka : Espoo
Päätoimi: toimitusjohtaja, Vaisala Oyj
Keskeinen työkokemus:
Ericsson vuodesta 1986, useita johtotehtäviä Suomessa ja ulkomailla. Viimeisin toimi Suomen Ericssonin toimitusjohtaja.
Muut samanaikaiset luottamustoimet: Helvar Oy Ab, hallituksen jäsen; Teknologiateollisuus ry, hallituksen jäsen.

 

 

Vaisalan johtoryhmän puheenjohtaja: 2006
Palkat ja muut etuisuudet tilikaudelta: vuonna 2008 palkat 326 000 euroa, palkkiot 72 000 euroa
Tilikauden aikana palkkioksi saadut osakkeet ja osakejohdannaiset oikeudet: -
Eläkeikä ja eläkkeen määräytymisperusteet: 62 vuotta
Irtisanomisaikaa, irtisanomisajan palkkaa sekä muita mahdollisia irtisanomisen perusteella saatavia korvauksia koskevat ehdot: johtajan irtisanoutuessa 6 kk, työnantajan irtisanoessa 12 kk, irtisanomisajan palkka