Lehdistö- ja tuotetiedotteet 2009

12.01.2009

Vaisala kehittää referenssiradiosondin ilmastonmuutoksen seurantaan

Phoenix Arizona -Vaisala investoi referenssiradiosondin kehitykseen. Valmistuessaan laite tuottaa hyvin tarkkaa ilmastohavaintotietoa yläilmakehästä ja auttaa siten ymmärtämään ilmastonmuutosta aiempaa paremmin.

"Kansainvälinen tiedeyhteisö on selkeästi ilmaissut tarpeen hyvin tarkan sääinstrumentin kehittämiselle, jotta ilmastonmuutoksen pitkäjänteinen tutkimus olisi mahdollista. Ympäristönmittauksen maailmanlaajuisena johtajana koemme, että meidän täytyy vastata tähän tarpeeseen. Hanke on osa Vaisalan yhteiskuntavastuuohjelmaa ja se merkitsee meille huomattavaa investointia paremman tulevaisuuden hyväksi - emme odota siltä kaupallista hyötyä. Olemme vahvasti sitoutuneita ympäristönmuutoksen tutkimuksen tukemiseen ja haluamme tarjota parhaat mahdolliset työkalut tutkijoiden käyttöön", kertoo Vaisalan toimitusjohtaja Kjell Forsén.

Hanke toteutetaan läheisessä yhteistyössä kansainvälisten ilmastontutkijoiden kanssa, ja tieteellinen arviointityö on jo alkanut. Testausvaiheessa instrumentin toiminnasta kerätään kokemuksia, jonka jälkeen kehitystyö jatkuu. Kaikkiaan projekti edellyttää pitkäaikaista työtä ja sitoutumista. Vaisalalla on yli 70 vuoden kokemus operatiivisten radiosondien kehittämisestä.


Lisätietoa:
Marikka Nevamäki
Viestintä (Suomi)
marikka.nevamaki (a) vaisala.com