Lehdistö- ja tuotetiedotteet 2005

13.05.2005

Vaisalan tuulianturit osaksi Yhdysvaltojen kansallista havaintoverkkoa

Vaisala-konserni on saanut Yhdysvaltojen ilmatieteen laitokselta merkittävän tuulianturitilauksen. Tilaus sisältää useita satoja Vaisalan ns. jäätymättömiä tuuliantureita lisälaitteineen. Tilauksen arvo on yli 4 miljoonaa dollaria ja se toimitetaan kuluvan vuoden aikana.

Vaisalan tuulianturit liitetään osaksi Yhdysvaltojen automaattista pintasääjärjestelmää, joka on mantereen ensisijainen säähavainnointiverkko. Verkkoa käyttävät Yhdysvaltojen ilmatieteen laitoksen lisäksi kansalliset ilmailuviranomaiset ja puolustusvoimat. Verkon tuottama säätieto tukee sääennusteiden tekoa, lentoliikennettä sekä meteorologista, hydrologista ja klimatologista tutkimusta.

Vaisalan tuulianturin toiminta perustuu ultraäänen kulkuaikamittaukseen. Kolme lähetin/vastaanotin anturia takaavat tarkkojen, luotettavien ja jatkuvien tuulitietojen saatavuuden. Esimerkiksi lentoliikenteen turvallisuuden kannalta luotettavat tiedot vaihtelevista tuuliolosuhteista ovat erittäin tärkeitä.

Yhdysvaltojen ilmatieteen laitokselle toimitettavissa tuuliantureissa on tehostettu lämmitys, mikä takaa anturin toiminnan myös vaikeissa olosuhteissa kuten lumisateen tai jäätävän sateen aikana.

Vaisala on menestyvä kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää ja valmistaa elektronisia mittausjärjestelmiä ja -laitteita. Tuotteiden sovellusalueina ovat meteorologia, ympäristötieteet, liikenne ja teollisuus. Vaisalan palveluksessa on yli 1000 alansa ammattilaista ja konsernin liikevaihto vuonna 2004 oli 180,6 miljoonaa euroa. Vaisalan markkina-alue kattaa koko maailman. Vuonna 2004 viennin osuus liikevaihdosta oli 97 %. Vaisalan A-sarjan osakkeet on listattu Helsingin Arvopaperipörssissä.