Tukiohjelma

Vaisala uskoo maailmaan, jossa ympäristöhavainnoilla parannetaan jokapäiväistä elämää. Maailman johtavana ympäristömittausteknologian yrityksenä ja aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä Vaisalan on kuitenkin oltava myös hyvä yrityskansalainen.

Vaisalan tukiohjelman kokonaistavoitteena on tukea yhteisöjä ja projekteja, jotka edistävät ympäristötietoutta ja tieteellistä koulutusta. Kaikkien tukitoimiemme on oltava Vaisalan arvojen mukaisia ja sopusoinnussa ympäristöön liittyvien asioiden kuten ilmaston, sään, ympäristömittausten ja ympäristötieteiden kanssa.

Vuonna 2008 maailmanlaajuisesti antamiemme lahjoitusten yhteissumma oli 119 800 euroa. Vuonna 2009 tavoitteemme on keskittää lahjoituksiamme entistä enemmän ja saada ne vastaamaan tukiohjelmamme periaatteita entistä paremmin. Vaisala ei lahjoita varoja poliittisille puolueille, poliittisiin tarkoituksiin tai kampanjoihin.
 

Tuen kohdistamisalueet

Tukiohjelmansa puitteissa Vaisala voi lahjoittaa hyväntekeväisyysmielessä tuotteita, rahoitusta tai palveluita voittoa tavoittelemattomille järjestöille. Tässä toiminnassa päähuomio kiinnittyy seuraaviin alueisiin:

Tieteellinen koulutus
Opiskelijat ja heidän opettajansa asiayhteyksissä, joissa edistetään luonnontieteitä, innovaatiota ja ympäristötietoutta. Yliopistot, tiedemiehet ja tutkijat, jotka auttavat lisäämään ympäristöhavaintojen ja niiden seuraamusten ymmärrystä. Palkan muodossa maksettavat stipendit eivät sisälly tämän ohjelman vaikutusalueeseen.

Voittoa tavoittelemattomat järjestöt, jotka työskentelevät ympäristötuhojen estämiseksi ja korjaamiseksi
Voittoa tavoittelemattomat järjestöt, jotka suojelevat ihmisiä ja aineellisia resursseja etenkin ympäristövaarojen ennaltaehkäisemisen yhteydessä. Puolueettomat ja neutraalit humanitaariset järjestöt, jotka tarjoavat suojaa ja apua luonnonkatastrofeista kärsimään joutuneille.


 

Vaisalan tämänhetkinen sponsorointi

Vaisalan tukiohjelman ohjeiden mukaisesti sponsoroimme monia erilaisia kohteita.

 

Professori Vilho Väisälä -palkinto
Vaisala sponsoroi Maailman ilmatieteellisen järjestön joka toinen vuosi jakamaa Professori Vilho Väisälä -palkintoa. Palkinnon arvo vastaa 20 000 Yhdysvaltain dollaria.

Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto
1960-luvulla yrityksen perustaja professori Vilho Väisälä lahjoitti Vaisalan osakkeita Suomalaiselle Tiedeakatemialle. Näiden osakkeiden turvin perustettiin Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän rahasto. Rahastosta jaetaan vuosittain apurahoja matematiikan, fysiikan, geofysiikan, meteorologian ja tähtitieteen tutkimukseen. Vuonna 2008 apurahoja jaettiin yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa yli sadalle tutkijalle. Apurahojen jakaminen rahastosta riippuu Vaisalan liiketoiminnan tuotoista, ja niinpä yritys on rahastoa kohtaan taloudellisessa vastuussa.

Stipendit
Vaisala sponsoroi professori David Schultzia ja professori Dimitri Moissevia Suomen ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston kanssa. Vaisala sponsoroi myös yhden opiskelijan osallistumisen kaksivuotiseen meteorologian M.Sc.-ohjelmaan Oklahoman yliopistossa Yhdysvalloissa.  Lisäksi yritys tukee tutkameteorologian tutkimusta Coloradon osavaltion yliopistossa Yhdysvalloissa. Vaisala sponsoroi myös neljää stipendiaattia, joista yksi on tohtorikoulutus ja kolme tutkijatohtorin virkoja.

GLOBE
GLOBE-projekti on kansainvälinen ala- ja keskiasteelle tarkoitettu tiedeohjelma, jossa nuoret tutustuvat säähavaintoihin ja kansainväliseen yhteistyöhön. Ohjelma kattaa noin 20 000 koulua yli 100 maassa. Vaisala on tukenut ohjelmaa äskettäin sponsoroimalla koululaisille suunnattua GLOBE Games -oppimistapahtumaa, joka järjestettiin Keski-Suomessa elokuussa 2008.

Koulujen sääasemat
Vuonna 2001 Vaisala lahjoitti suomalaisille kouluille 20 sääasemaa, joista kunkin arvo oli 20 000 euroa. Nämä sääasemat modernisoitiin ja kalibroitiin vuonna 2008.

Muikku-tutkimusalus
Vaisala sponsoroi Muikku-tutkimusalusta Vaisalan ammattikäyttöön tarkoitetulla automaattisella MAWS410-sääasemalla. Muikkua käytetään Itämeren, Suomenlahden ja tiettyjen sisävesien tutkimukseen. Lisäksi Joensuun yliopisto käyttää Muikkua koulutustarkoituksiin.

Paikallisyhteisö
Vaisala järjestää vuosittain kilpailun Kaivokselan ala-asteella, joka on lähellä Vaisalan Vantaalla sijaitsevaa pääkonttoria. Kilpailun aiheet ja palkinnot liittyvät ympäristöön. Vuonna 2008 pidetyn piirustuskilpailun aiheena oli ”Tulevaisuuden sää”.

Vaisalan työntekijät tekevät myös vapaaehtoistyötä paikallisyhteisöissään. Monilla Vaisalan henkilöstöön kuuluvilla on paljon tietämystä tietyiltä alueilta kuten säätutkimuksesta ja eri alojen tieteellisestä tutkimuksesta. Siksi moni asiantuntijamme luennoi kouluissa ja yliopistoissa asiantuntijuusalueistaan.

Katastrofiapu
Kiinan Sichuanissa sattui vuonna 2008 tuhoisa maanjäristys. Jälleenrakentamisen auttamiseksi Vaisala lahjoitti neljä automaattista sääasemaa maanpinnan meteorologisten tietojen valvontaan ja raportointiin sekä kaksi asemaa maanpinnan sään valvontaan ja raportointiin helikopterikentillä tai väliaikaisilla laskeutumispaikoilla. Sääasemien havaintotiedot ovat tärkeässä osassa kansallisten sääpalvelujen sääennusteiden laadinnassa paikallisesti ja alueellisesti sekä helikoptereiden ja lentokoneiden nousu- ja laskeutumisturvallisuuden lisäämisessä.

Lahjoitus kanavoitiin Kiinan ilmatieteen laitoksen (CMA) sekä Kiinan säähavainnoista ja sääolosuhteisiin liittyvistä varoituksista vastuussa olevien viranomaisten ja asiantuntijoiden kautta. Sääasemien avulla CMA pystyi laajentamaan säähavaintoverkkonsa kattavuutta tuhoalueelle ja siten laatimaan parempia katastrofialuetta koskevia sääennusteita pelastustointen tueksi.

YK:n ISDR – Alusta varhaisvaroitusjärjestelmien kehityksen edistämiseen
Vuonna 2008 Vaisala sponsoroi PPEW:tä (alusta varhaisvaroitusjärjestelmien kehityksen edistämiseen), joka toimii YK:n ISDR:n (kansainvälisen strategia tuhojen estämiseksi) alaisuudessa. PPEW tekee arvokasta työtä edistämällä varhaisvaroitus- ja valmiusjärjestelmien kehitystä. Maailmalla vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että ennakkovaroitusjärjestelmät voivat säästää ihmishenkiä esimerkiksi maanjäristysten, tsunamien ja muiden luonnonkatastrofien yhteydessä.


Tietoisuuden edistämistä
Vaisala osallistuu Yhdysvaltain kansallisen sääpalvelun järjestämälle teemaviikolle, joka keskittyy salamoiden vaarallisuuteen ja salamavahinkojen ennaltaehkäisyyn, sekä Arizonassa paikallisesti järjestettävälle teemaviikolle, jonka aiheena on vastaavasti rajuilmojen vaarallisuus ja rajuilmasta aiheutuvien vahinkojen ehkäisykeinot. Näillä teemaviikoilla Vaisala sponsoroi erilaisia tapahtumia ja järjestää aihetta koskevia asiantuntijapuheita.