Vaisalan Boulderiin rakentamat uudet toimitilat otettiin käyttöön helmikuussa. Tavoitteena on keskittää Yhdysvaltojen tuotantotoimintaa Boulderiin sekä lisätä toiminnan tuottavuutta ja tehokkuutta. Alueella sijaitsee myös useita tärkeitä meteorologisia tutkimuskeskuksia ja laboratorioita, jotka ovat Vaisalan keskeisiä yhteistyötahoja. Investoinnin suuruus oli yhteensä noin 5,5 miljoonaa euroa.
Vaisalan päämarkkina-alueilla jatkunut taloustaantuma vaati toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi. Huhtikuussa alkoivat yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut. Tiettyjä liiketoimintoja koskevien rakenteellisten muutosten tavoitteena ollut 50 henkilötyövuoden vähennys saavutettiin. Uudelleenorganisoinnin seuraksena Vaisalan Suomen toimipisteestä irtisanottiin 15 henkilöä. Henkilötyövuosien vähennys ja rakenteelliset muutokset loivat edellytykset noin 4 miljoonan euron tulosparannukselle.
Saksan ilmatieteen laitoksen vuonna 2002 tekemän tuulikeilaintilauksen ensimmäinen tuulikeilain toimitettiin asiakkaalle syyskuussa. Se kuuluu kolmen tuulikeilaimen verkkoon, jonka muut osat toimitetaan vuosina 2004 ja 2005. Vaisala odottaa tuulikeilainten operatiivisen käyttöönoton valtaavan alaa myös muualla Euroopassa. Kaupan arvo on yli 5 miljoonaa euroa.
Vaisalan kehittämä suhteellisen kosteuden HUMICAP®-mittaustekniikka täytti lokakuussa 30 vuotta. Vaisala toi vuonna 1973 ensimmäisenä maailmassa markkinoille kapasitiiviseen ohutkalvotekniikkaan perustuvan kosteusanturin. Sen ansiosta Vaisala on saavuttanut maailman markkinajohtajan aseman suhteellisen kosteuden mittauksessa.
Vaisala avasi marraskuussa toimipisteen Shanghaihin, Kiinaan. Uusi toimipiste vahvistaa Vaisala Instruments -liiketoiminta-alueen edustusta alueen kasvavilla markkinoilla. Kiinassa Vaisalalla on ollut edustusto Pekingissä jo vuodesta 1994.
Vaisalan Vantaan toimipisteeseen on rakenteilla uusi puhdashuone yli 20 vuotta käytössä olleen puhdashuoneen tilalle. Vuonna 2002 aloitetut rakennustyöt valmistuvat alkuvuodesta 2004. Vaisalan ydinteknologiaan kuuluvien antureiden valmistusprosessit vaativat yhä tarkemmin säädellyt lämpötila- ja kosteusolosuhteet. Uusi puhdashuone täyttää nämä vaatimukset.