Toimintaperiaatteet

Entistäkin vastuullisemman liiketoiminnan edistämiseksi ja varmistamiseksi otimme vuonna 2008 käyttöön Vaisalan toimintaperiaatteet. Näissä toimintaohjeissa arvojamme ja vastuutamme sovelletaan henkilöstömme päivittäisiin käytännön toimiin. Toimintaohjeissa korostetaan tärkeitä asioita kuten toimintamme ympäristönäkökohtia, lahjonnan ja kartellien vastaista lainsäädäntöä, ihmisoikeusasioita, käyttäytymistä työpaikalla ja työturvallisuutta.

Toimintaohjeet esiteltiin Vaisalan organisaatiolle verkko-oppimistyökalun avulla. Kaikki henkilöstöön kuuluvat suorittivat verkkopohjaisen koulutusmoduulin, joka vastedes on myös osa uusien työntekijöiden perehdytysohjelmaa. Hyvän vastaanoton saanut moduuli on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi henkilöstön kouluttamisessa eettiseen toimintaan ja yhteiskuntavastuuseen liittyvissä asioissa.  Vuoden 2009 alkupuolella 93 % prosenttia Vaisalan koko henkilöstöstä oli suorittanut moduulin. Vantaan pääkonttorin työntekijöistä moduulin oli suorittanut 97 %.

 

Vaisalan toimintaperiaatteet

 

1. Noudatamme toimintamaidemme lakeja ja sääntöjä
Vaisala Oyj (”Vaisala”) ja sen tytäryhtiöt, toimipaikat ja edustustot kunnioittavat ja noudattavat kunkin toimintamaansa lainsäädäntöä riippumatta Vaisalan kyseisessä maassa toteuttaman toiminnan muodosta tai laajuudesta. Vaisala kunnioittaa paikallista lainsäädäntöä ja sääntelyä niin liikeasioihin liittyvissä kuin muissakin asioissa. Niiltä osin kuin paikalliset lait, säännökset, yleiset käytännöt ja normit ovat keskenään tai tämän menettelyohjeen kanssa ristiriitaisia, Vaisala pyrkii noudattamaan kussakin tapauksessa vaatimustasoltaan korkeatasoisinta määräystä tai ohjeistusta.


2. Kannatamme reilua ja aktiivista kilpailua markkinoilla
Vaisala on rehdin kilpailun kannalla ja toivoo sitä käytävän maailmanlaajuisesti kansallisista ja kansainvälisistä kilpailusäännöistäkin huolimatta. Vaisala itse noudattaa kaikkia kilpailua koskevia säännöksiä ja kehottaa kilpailijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan toimimaan samoin. Terve kilpailu markkinoilla edistää koko alan kehitystä ja hyödyttää siten myös asiakkaita ja osakkeenomistajia.


3. Kunnioitamme ympäristöämme ja kohtelemme sitä hyvin
Vaisala panostaa ympäristöasioihin ja huomioi ne liiketoiminnassaan. Vaisala haluaa olla mukana luomassa pohjaa paremmalle elämänlaadulle, ympäristönsuojelulle, turvallisuudelle ja tuottavuudelle. Vaisala noudattaa yleisesti hyväksyttyjä kansainvälisiä ympäristöstandardeja ja ylittää monissa tapauksissa lakimääräiset vaatimukset. Vaisala pyrkii jatkuvasti parantamaan tuotteidensa ympäristösuorituskykyä ja on sitoutunut pienentämään toimintansa ympäristövaikutuksia. Kaikki Vaisalan työntekijät ovat vastuussa yrityksen ympäristötehokkuudesta.


4. Kohtelemme toimittajiamme ja asiakkaitamme oikeudenmukaisesti
Vaisala pyrkii pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin niin toimittajien kuin asiakkaidenkin kanssa. Välitämme kumppaneillemme kysyntäennusteitamme ja annamme rakentavaa palautetta heidän suoriutumisestaan, ja tukeamme tarpeen mukaan. Kohtelemme toimittajiamme ja asiakkaitamme ammattimaisesti ja eettisesti ja täytämme velvollisuutemme ja sopimusvelvoitteemme täsmällisesti. Haluamme jakaa menestystämme yhteistyökumppaneillemme ja luoda hyötyä kaikille osapuolille.


5. Teemme yhteistyötä kansainväliset eettiset ja kestävän kehityksen vaatimukset täyttävien alihankkijoiden ja toimittajien kanssa
Vaisala kiinnittää toimittajien valinnassa erityistä huomiota eettisiin ja ympäristöä koskeviin asioihin. Valvomme nykyisten toimittajiemme toimintaa varmistaaksemme näiden noudattavan kansainvälisten ihmisoikeuksien vaatimuksia sekä ympäristölakeja ja käytäntöjä, ja kannustamme heitä toimimaan näiden mukaisesti.


6. Kohtelemme työntekijöitämme kunnioittavasti ja takaamme heille turvallisen työympäristön
Yksi Vaisalan keskeisistä arvoista on ”fair play” eli reilu peli, joka näkyy kaikessa toiminnassamme niin henkilöstön kuin toimittajien ja asiakkaidenkin kanssa. Lisäksi Vaisala kunnioittaa työntekijöiden oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen, vapaaseen yhteistoimintaan, työehtosopimusneuvottelujen käyntiin ja turvalliseen työympäristöön. Vaisala ei hyväksy missään toimitusketjunsa osassa lapsityötä tai pakkotyötä. Vaisala huolehtii siitä, että sen kaikki turvatoimenpiteet ovat ajanmukaisia ja sitoutuu niiden jatkuvaan kehittämiseen.


7. Kannustamme työntekijöidemme kasvua ammattilaisina ja ihmisinä
Vaisala panostaa jatkuvasti työntekijöidensä ammatilliseen ja henkilökohtaiseen oppimiseen ja kasvuun parhaalla mahdollisella tavalla. Painotamme työssä oppimista, jota tuetaan sekä yrityksen sisäisillä että ulkoisilla henkilökohtaisilla kehitysohjelmilla. Lisäksi Vaisala kannustaa työntekijöitään hallitsemaan työn ja muun elämän tasapainoa, sillä tämän on havaittu lisäävän työntekokapasiteettia ja työhyvinvointia.


8. Olemme mukana toimintayhteisöjemme elämässä
Vaisala uskoo maailmaan, jossa ympäristöhavainnoilla parannetaan jokapäiväistä elämää. Ympäristömittauksen globaalina markkinajohtajana ja aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä Vaisalalla on velvollisuus toimia hyvän yrityskansalaisen tavoin. Vaisalan tukiohjelman kokonaistavoitteena on tukea ympäristötietoutta ja tieteellistä koulutusta edistäviä organisaatioita ja hankkeita. Kaikkien lahjoitusten tulee olla Vaisalan arvojen mukaisia ja liittyä myönteisesti ympäristöasioihin kuten ilmastoon, säähän, ympäristönmittaukseen, teollisen toiminnan ympäristövaikutusten minimointiin ja ympäristötieteisiin.


9. Kunnioitamme ihmisoikeuksia ja ylläpidämme korkeatasoisia moraalisia periaatteita kaikessa toiminnassamme
Ihmisiä tulee kohdella tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti riippumatta heidän etnisestä alkuperästään, kansallisuudestaan, syntyperästään, uskonnollisesta vakaumuksestaan, poliittisesta kannastaan, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, siviilisäädystään, terveydentilastaan, vammaisuudestaan tai iästään. Vaisala kunnioittaa näitä oikeuksia ja tuomitsee kaikenlaisen syrjinnän ja suvaitsemattomuuden.

Vaisala kunnioittaa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, Kansainvälisen työjärjestön työelämän perusperiaatteita ja oikeuksia koskevaa julistusta, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n ohjeita monikansallisille yrityksille sekä YK:n Global Compact -aloitteen kymmentä periaatetta. Lisäksi Vaisala pitää arvossa monimuotoisuutta, tiimityötä, oikeudenmukaista korvausta, innovaatiota, työterveyttä ja - turvallisuutta, ympäristötietoisuutta ja osallisuutta yhteisössä ja pyrkii myötävaikuttamaan näihin asioihin yrityksen ja sen sidosryhmien eduksi.


10. Tuomitsemme kaiken lahjonnan
Vaisala ei hyväksy lahjontaa missään muodossa. Vaisala noudattaa tiukkoja lahjonnan vastaisia periaatteita, ja niiden rikkomisesta seuraa rikkojiin ja heidän tekijäkumppaneihinsa kohdistuvia kurinpitotoimia. Vaisala tukee YK:n Global Compact -aloitetta ja näin ollen sitoutuu vastustamaan kaikkea lahjontaa.

Työntekijöiden ei tule käyttää mitään urakoitsijaa, edustajaa, konsulttia tai muuta kolmatta osapuolta minkään sellaisen toimenpiteen tekemiseen, joka on ristiriidassa Vaisalan toimintatapojen kanssa. Pyrimme myötävaikuttamaan siihen, että ne toimittajamme ja yhteistyökumppanimme, jotka eivät vielä sovella mainittuja tai niiden kaltaisia periaatteita, ottaisivat sellaiset käyttöön.