Vuosi 2007

Vuosi 2007 käynnisti Vaisalassa suuria muutoksia. Yrityksen johtoryhmää vahvistettiin useilla nimityksillä, ja strategiaa tarkistettiin asiakkailta tulleiden signaalien mukaiseksi. Uuden kasvustrategian mukaisesti Vaisala laajentaa toimintaansa mittalaitteista ja järjestelmistä palvelu- ja ratkaisuliiketoimintaan. Erityisiä panostusalueita ovat myynnin kehittäminen, markkinapeiton parantaminen sekä uusien tuotteiden luominen palvelu- ja ratkaisuliiketoimintaan. Strategiamuutoksen mukanaan tuomat organisaatiomuutokset astuivat voimaan pääosin vuoden 2008 alussa.

Uutta koko organisaation kattavaa toiminnanohjausjärjestelmää alettiin rakentaa vuoden 2007 alusta. Se tulee korvaamaan useita nykyisin käytössä olevia järjestelmiä ja tukee Vaisalan liiketoimintaprosesseja. Järjestelmän käyttöönotto tapahtuu vuoden 2009 alkupuoliskolla.

Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta jatkui aktiivisena. Yksi toiminnan tuoreimmista tuloksista on syksyllä 2007 lanseerattu säätutka, joka otettiin asiakaskunnassa hyvin vastaan.

Vaisala on kyennyt säilyttämään vahvan markkina-asemansa yhä kovenevassa kilpailutilanteessa. Tavoitteenamme on olla jatkossakin maailmanlaajuinen markkinajohtaja valitsemillamme liiketoiminta-alueilla.

 

 


Linkit

Vaisala lyhyesti  

Lue lisää Vaisalasta, arvoistamme ja uudesta strategiastamme kotisivuiltamme.